Vasemmiston tappion osa 1 enemmistöstä jatkuvaan laskuun

Tämä asia on jäänyt mietityttämään ja nyt varsinkin Facebookissa vähän haastanut Vasemmistoa äänestäneitä ja myös Arhinmäkeä siitä, mitä Vasemmisto oikein ajaa takaa. Paavo itse on lopulta kommentoinut aika niukasti ja välttänyt pidempää keskustelua vaikkakin on ihan kohtuullisen aktiivinen medioissa. Tässä kirjoituksessa käsite “vasemmisto” niputtaa laajemmin alleen koko vasemmistolaisen liikkeen ja sen moninaiset ilmentymät kuten SKP, STP, SKDL, DeVa,… eli näitä erilaisia irtiottoja ja liittymisiä on ollut historiassa yli sadan vuoden aikana runsaasti. Lisäksi tähän usein liitetään mukaan myös Vihreän puolueen viherpunainen siipi, mutta jätetään Vihreät tästä vielä ulos ja palataan tähän kun käsittelen kilpailukenttää osassa 2.

Täten ensin osa 1 kriisitymisen historia ja syitä kriisiin.

Hyvä pöhinä, heikko tulos – taas

Hyvä pöhinä kuulemma oli ennen vaaleja mutta tämä oli vasemmiston tulos:

“Vasemmiston kannatus romahti historiallisen alhaalle sunnuntain eduskuntavaaleissa. SDP sai 16,4 prosenttia äänistä ja vasemmistoliitto 7,2. Yhteensä puolueet menettivät kymmenen paikkaa (Kansan uutiset 19.4.2015 klo 23.40).”

Faktaa vasemmiston kriisitymisestä

2015 eduskuntavaaleissa yhteensä 46 ja 1995 vasemmiston paikkaluku oli 84 eli pudotusta lähes puolet 20 vuoden aikana. 1975 vaaleissa SDP:llä oli 54 paikkaa ja SKDL:llä 40 edustajaa (yhteensä 94 paikkaa). 1958-1962 vasemmistolla oli eduskunnassa enemmistö. Kohtuullisen vakaa jakso oli tuossa välissä vuosina 1987-2007 vaikkakin lievästi laskeva trendi, mutta mahtui sinne myös voittokin.

Pidemmässä trendissä on neljä jaksoa:

  1. enemmistö 1958-1962
  2. enemmistön menetys ja sisäiset riidat 1962-1987
  3. torjuntavoitot 1987-2007
  4. jatkuvat tappiot tappion perään 2007-

Vasemmiston kiisitymistä on kestänyt nyt pian sata vuotta ja nykyinen tilanne on tämä:

“Vasemmistolle vaalitulokset ovat hälytys itsekriittiseen keskusteluun ja uusiin johtopäätöksiin. Suurin osa suomalaisista kannattaa hyvinvointivaltiota –enemmistö äänesti kuitenkin puolueita, jotka ilmoittavat avoimesti aikovansa leikata sitä entistä rajummin. Miksi vasemmalta esitettyjä vaihtoehtoja leikkauspolitiikalle ei koettu laajemmin uskottaviksi?” (Yrjö Hakanen 20.4.2015)

“Vaalitulos kokonaisuudessaankin oli myös ankea. Konservatiiviset arvot voimistuivat ja tällä tuloksella edessä on todennäköisesti oikeistolainen hallitus, joka leikkaa palveluja ja pyrkii heikentämään työntekijöiden asemaa. Me tulemme tarjoamaan tälle eduskunnassa vaihtoehdon seuraavan neljän vuoden aikana. Vasemmiston työ jatkuu. … Vaikka joudumme nyt sulattelemaan tappiota, seuraavalla kerralla tulos voi olla jo valoisampi.” Paavo Arhinmäki 20.4.2015 (http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2015/paat-pystyyn/)

Työ jatkuu… ja miksi vaihtoehtoa ei koeata uskottavaksi? Vasemmisto (siis nyt nimenomaan Arhinmäen joukkue) lähti riskipelillä vaaleihin ja ajoi linjaa, jossa ei leikata lainkaan vaan vain elvytetään. Kaikki isot puolueet kertoivat leikkaustarpeesta ministeriön antamien lukujen perusteella. Isot puolueet toki puhuivat myös elvyttävistä toimista ja kasvurahastoista, mutta tätä ei niin voimallisesti tuotu esille. Tässä Arhinmäen joukkuea ajoi miinaan. Sopeutustarve on ilmeinen vaikka velkamäärä ei juuri nyt ole vielä akuutti, mutta voi sitä olla ensi vuosikymmenellä. Tästä on muodostunut jo vahva konsensus ja suomalaiselle “holtiton” velanottaminen ei käy päinsä. Vasemmisto nähtiin ehkä helppoheikkinä, joka vain ottaa kevytkenkäisesti lisää velkaa. Ehkä myös näkyminen Kreikassa ennen vaaleja ei nostanut luottamusta Arhinmäkeen.

 

Vasemmiston uudistuminen?

Esko Seppänen puki asiat suorasti jo 2009 EU-vaalien tappion jälkeen

“Suomen vasemmisto kärsi eurovaalissa hirmuisen tappion. Siitä se saa syyttää itseään. Vasemmistoeliitti, johon kuuluu myös verovapailla jäsenmaksurahoilla itseään pöhöttäviä ja vasemmistopuolueita salarahoittavia ay-pamppuja, käyttäytyy kuin vinttikoiralauma poliittisen sähköjäniksensä (EU) perässä. Kun jätkät tuhosivat punapääoman ja pilasivat vasemmiston uskottavuuden isännättömän rahan kaitsemisessa (samoin kuin sitä nakertavat ay-pamput työeläkeyhtiöiden rahastojen hallinnoinnissa), on vasemmiston nyt aloitettava uuden yhteisöllisyyden eli meidän kaikkien yhteisyyden rakentaminen alusta.” Esko Seppänen: Vasemmiston tappio ja rappio Hymy 16.7.2009

Ihan kuin olisin kuullut tämän vasemmistolta jo aika monta kertaa. Mitä tarkoittaa uudelleen rakentaminen? Uutta on rakennettu jo 1980-luvulta lähtien. Uudistuminen ei saisi kestää ihan näin kauan. Pitkän johdannon vasemmiston kriisitymisestä saa esimerkiksi Miika Salon kirjoituksesta (6.4.2010). Kirjoituksessa on juurta jaksaen käyty koko historia läpi. Katso lisää http://sosialismi.net/blog/2010/04/06/vasemmiston-kriisi-alustus-keskusteluun/

Miika Salon kirjoituksesta en ihan kaikkea ymmärtänyt (edes tekniikan tohtorin oppimäärällä) ja jopa nykypäivän retoriikka oli jotain sellaista, jossa tuli mieleen kokoajan mennyt maailma jostain 1900-luvun alkupuolelta. Ihan kuin käperrytään menneistyyteen, jolla yritetään perustella nykyisyyttä.

Vasemmistolla on selvästi imago-ongelma ja uskottavuusongelma. Iso osa kansasta ei juuri anna sympatiapisteitä esimerkisi ahtaajille, jotka pienistäkin jutuista siis jonkun toisen alan pienistä asioista laittaa satamat kiinni (vaikka jäämurtajan 200 henkilön kiistas juuri ennen vaaleja). Tämä ei oikein kansaa miellytä, kun pieni porukka estää kaikkien työnteon. Tämä on kuin työtätekevän diktatuuri, joka voi pysäyttää koko Suomen hyvin pienen ja kansan silmissä naurettavan asian takia. Vaihtoehto tuodaan esille negatiivisesti, jossa aina korjataan nykytilaa. Ehkä myös viimeiset taktiset virheet näkyvät kannatuksen laskuna.

 

Liian rajua retoriikkaa turvallisuushakuisille suomalaisille

Sitten jo vähän säikähdin seuraavaa kiukkuista kirjoitusta ja mielessä kävi, että Vasemmistoa ei saa päästää tekemään perustuloa tällä periaatteella:

“Ensinnäkin sikäli kun perustuloaloite etenee, toivoisin, ettei sitä vesitettäisi, ettei sitä niin sanoakseni demariutettaisi. Perustulo on uusi artikulaatio lakko-oikeudesta. Sikäli kun perustulolla on kova vasemmistolainen ydin, se on yksilöllistyneen työvoiman lakkokassa ja kollektiivinen vakuutus. Perustulo voi olla vasemmistolainen projekti vain työstäkieltäytymisen projektina.”  Jukka Peltokoski (”VAMOS! – Vasemmistoliiton muutostalkoot” Helsingissä 4.4.2009)

Realistisesti rahaa ei ole laittaa perustuloon vasemmiston märkiää unta vastaavaa summaa eli jopa 1200 euroa kuukaudessa (mm. Yrjö Hakanen) perustulona kaikille ja vastikkeettomana. Summa on niin korkea, että on ihan turha lähteä asiaa edes ajamaan eteenpäin. Tätä tasoa ei kolme nyt suurinta puoluetta vie eteenpäin, mutta muutettuna kyllä, joka kannustaa työntekoon. Tämä antaa pätkätyöläiselle sosiaaliturvan, mutta samalla ideologisesti hyväksytään pätkätyöt ja tämä on uusi normi. Tätä taas SDP ja AY-liike vastustaa kynsin ja hampain. Esimerkisi perustulo jakaa Vasemmiston ja SDP:n täysin eri leireihin ja muutenkin radikaali vasemmisto ei näe SDP:tä vasemmistopuolueena.

“Olen siis esittänyt, että vasemmisto voi voittaa, jos se lopettaa yleishumaanin puheen ja alkaa puhua johdonmukaisesti luokan ja konfliktien kieltä.”  Jukka Peltokoski (”VAMOS! – Vasemmistoliiton muutostalkoot” Helsingissä 4.4.2009)

Kun ollaan oltu jo vuosia kovin epävarmassa tilanteessa ja Venäjän toiminta viimeaikoina vain lisää epävarmutta, ei välttämättä ole kovin järkevää lietsoa lisää konfliktia ja epävarmuutta. Tuntuu kuin viestittäisiin jotain uhkaa tilanteessa, jossa uhkaa on ihan riittävästi. Ihmiset haluavat turvallisuutta, mutta konfliktin luominen on ehkä liian radikaalia suomalaisille? Tämä johtaakin siihen, että kun tulee huonoaika, palataan konservatiivisiin arvoihin? Vasemmisto olisi täten vain hyvänajan aate, mutta vaikeassa tilanteessa ei enää käyttökelpoinen?

 

Markkinat muuttuneet, mutta vasemmisto ei

“Väitän, että ongelma palautuu perimmiltään siihen, että vasemmisto jäsentää yhä edelleen tietotyön työläisyyden ulkopuolelle, työväenluokasta erottautuvan ”sivistyneistön” alueeksi. Kuitenkin yhä useammat tietotyötä tekevät kokevat olevansa duunareita, yliopistolaisia myöten.”  Jukka Peltokoski (”VAMOS! – Vasemmistoliiton muutostalkoot” Helsingissä 4.4.2009)

Tässä markkinat tarkoittaa äänestäjiä. Työväestö on eri kuin ennen ja vasemmisto ei ole havainnut, että markkinat ovat radikaalisti muuttuneet. Tämän enempää ei sitten muutamasta kymmenestä lukemastani kirjoituksesta sitten olekaan mainintaa siitä, kuka oikeastaan on vasemmiston asiakas ja millä äänestäjämarkkinalla oikeasti ollaan. Puhutaan aika ylätasolla ja kaikkien työläisten asiat niputetaan yhteen, jossa jokaisen erityispiirteitä ei oteta huomioon.

“Yhä useampi sosialidemokraattien kannattaja näyttää kysyvän, mitä se sosialidemokratia oikein on ja missä se näkyy. Eduskuntavaalikampanjan aikana oli selvästi aistittavissa, miten ihmiset haluavat nyt sosialidemokraattisempaa politiikkaa, vaikka äänestyskäyttäytymisellään – ennen muuta kotiinjäämisellään – valitsivatkin aikaisempaa oikeistolaisemman eduskunnan sitä toteuttamaan.” Erkki Tuomioja . Takkiin tuli, mutta tulkoot? Kunta ja Me 12/1999

Vasemmiston “keskustalaisella” puolellakaan ei mene sen paremmin kuin radikaalilla siivellä. Sama uskottavuus ongelma on myös demareilla kuin Vasemmistollakin?

 

Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni demari?

“Uusliberalismin tulokset ovat nähtävissä eikä niistä pidetä. Ihmiset haluvat paluuta yhteisöllisempiin arvoihin, riittävää vastavoimaa markkinavoimien vapaalle temmellykselle ja turvaa niiden riepottelemille ihmisille kestävän hyvinvointiyhteiskunnan muodossa. Miten sosialidemokratia tähän ihmisten toiveeseen haluaa ja kykenee vastaamaan? Mitä tehdä? Vaalivoittajien sättiminen tai vaalien siirteleminen ei ainakaan auta. Nyt on nöyrän itsekritiikin ja asioiden uudelleenarvioinnin aika.” Erkki Tuomioja . Takkiin tuli, mutta tulkoot? Kunta ja Me 12/1999

Suomi on edelleenkin tulonsiirroissa ja verotuksessa maailman huippua, joten Suomea ei voi kutsua kovin uusliberalistiseksi eikä näytä siksi muuttuvankaan. Vapaa temmellyskenttää ei ole markkinavoimille. Pelottelu jatkuu kun pitäisi rakennetaa uutta tulevaisuutta. Puuttuuko myös vasemmiston keskustasiiveltä uskottava visio?

Jokainen puolue ajaa hyvinvointiyhteiskuntaa vaikkakin vähän erilaisella painotuksella. Kaikki ovat siten omineet demariaatteen, joten demarien on vaikea erottautua kun hyvinvointiyhteiskuntaa ei käytännössä uhaa kukaan. Pelottelu ei ole kovin hyvä väline ja vasemmisto sortuu siihen jatkuvasti. Aina ollaan vastavoima ja vastustamassa jotain ja radikaalimpi siipi käyttää vielä hyvin värikästä retoriikkaa konfliktista. Tavallinen kansalainen haluaa turvallisuutta, joten konfliktista puhuminen ei tätä turvallisuutta lisää.

Tähän analyysiin olen lukenut pari kymmentä verkkojulkaisua ja erittäin pitkän Miika Salon analyysin Vasemmiston kriisitymisestä (6.4.2010), jossa on juurta jaksaen käyty koko historia läpi lainaten Rousseauta vuodelta 1755. Toki osin tämä ei ole “virallista” vasemmiston tiedottamista, mutta merkittäviä hahmojen kirjoituksia (Seppänen, Hakanen, Tuomioja, jne.).

Mieleen näistä on jäänyt voimakas retoriikka, konflikti ja jopa aggresiivisuus. Ehkäpä eniten on kummastuttanut, että kirjoitukset ovat osin hyvin akateemisia. Toisaalta niiputetaan työväestö ja köyhät kuin ne ovat yksi ja sama ryhmä.

Tutkimuksissa suomalaiset ovat osoittaneet olevansa maailman kärkeä onnellisuudessa ja tyytyväisyydessä elämäänsä.

Onko suomalaiset sitten riittävän tyytyväisiä, koska vasemmiston retoriikka ei uppoa? Mikä vasemmistossa on sitten vikana kun laskua on ollut jo 50 vuotta ja lasku on kiihtynyt viimeisen 10 vuoden aikana vaikka luulisi, että huonot ajat olisivat otolliset vasemmistolle.

Vaikuttaa, että vasemmisto ei ole ymmärtänyt, että (äänestäjä)markkinat ovat muuttuneet samalla kun työn sisältö, koulutustaso, digitaalisaatio ja sosiaalinen media on myllertänyt maailmaa. Maailma on erilainen kuin aikaisemmin ja siihen ei toimi enää samat keinot, joita on toteutettu viimeiset 100 vuotta hyvällä menestyksellä.

Menestyminen menneisyydessä ei ole tae menestyksestä tulevaisuudessa.

Uudistumista tarvitaan – mutta mistä pitäisi lähteä liikkeelle? Ei ainakaan menneisyydestä?

Käsittelen tämän osassa 2, joka julkaistaan myöhemmin.

Advertisements