Ajopuu vai itsensä johtaminen? miksi kestää 40 vuotta tuntea itsensä?

Kirjoitan tässä tuntemuksia ja havaintoja tästä matkasta, jossa olen miettinyt ja mallintanut sitä, mikä minusta tulee isona.

Mikä minusta tulee isona?

Tein kyselytutkimusta siitä, miten omaa uraa suunnitellaan ja tuloksena oli lähinnä se, että pakolliset kehityskeskustelut käydään, mutta ei juuri mitään sen lisäksi. Ulkopuolista uravalmennusta ei käytetä juuri lainkaan ja sisäistäkin hyvin vähän. Tuntuu vähän oudolta, että yksi elämämme tärkeimmistä asioista jätetään lähes täysin ajautumisen varaan. Onko niin, että etupäässä ajaudumme työstä toiseen ja työpaikasta toiseen. Ei myöskään vaikuta, että työnhakua osattaisiin tehdä oikein tutkimusten perusteella. Nyt minusta tuntuu, että olisiko tämä harjoitus ollut hyvä tehdä jo 20 vuotta sitten, mutta ehkä parempi nyt kuin ei koskaan.

“Onko niin, että etupäässä ajaudumme työstä toiseen ja työpaikasta toiseen.”

Nyt, kun olen ehkä jotain ymmärtänyt itsestäni, käyn tiettyjä tilanteita uudestaan läpi ja ymmärrän paremmin miksi näin on käynyt. Yksi merkittävimmistä tapauksista oli 1990-luvun lopulla Siemensillä, kun kävimme kaikki nuoret uravalmentajan juttusilla ja teimme palikkatestit – siis persoonallisuustestit. Oli aika pysäyttävä loppukeskustelu, josta tein selvän johtopäätöksen. En sovi tänne ja minulla ei ole odotettavissa urakehitystä tässä organisaatiossa. Olen liian dynaaminen…

Loppukeskustelussa uravalmentaja piirsi paperille kaksi ympyrää. Isompi oikeassa ylänurkassa oli Siemens ja pienempi vasemmassa alanurkassa olin minä ja hän sanoi:

“Tilanne on tämä. Joko isompi pallo liikkuu pienemmän luokse tai pienempi isomman. Kumpihan on tässä tilanteessa mahdollista? Olet liian dynaaminen…”

Tästä jatkoin pari vuoden sisällä konsulttiuralle ja tekemään väitöskirjaa strategisesta johtamisesta. Minua kiinnostivat teoriat ilmiöiden takana, joten päädyin konsultiksi ja tein väitöskirjaa siinä päivätyön ohella. Strategiakonsulttina pääsin Suomen TOP100 yritysten strategiaprosesseihin ja tekemään sellaisia projekteja, joista myöhemmin kirjoitettiin Talouselämässä ja Kauppalehdessä. Tein neljä päivää konsulttityötä ja päivän viikossa väitöskirjaa. Nyt, kun tästä on jo sen verran pitkä aika, voin paljastaa, että en tehnyt edes neljää päivää töitä. Tein lyhyempiä päiviä, mutta sain tehtyä kyllä viiden päivän edestä tuloksia. En pystynyt tekemää täysiä päiviä töitä, koska tuli tehtyä jotain muuta siinä sivussa. Asiakas kuitenkin osti lopputuloksia eikä käytettyä aikaa, mutta tuntitaulukkoon laitoin täydet tunnit vaikka olinkin tehnyt raportit ja analyysit nopeammin. Tavallaan tuo “muu” kuului prosessiin eli siten merkinnät tuntitaulukkoon oli oikeita.

Tein väitöskirjan siinä sivussa ja kirjoitin sen kolmessa kuukaudessa yhden kesän aikana. Ei siitä maailman parasta tullut, mutta olin asettanut itseni tilanteeseen, jossa se piti olla valmis kolmessa kuukaudessa, koska sovittu Post Doc -paikka McGill Universityssä odotti Joulukuussa 2005. Kerroin myös etukäteen kaikille, että teen sen kolmessa kuukaudessa. Tällä ajoin itseni tilanteeseen, jossa kaikki tiesivät tavoitteen ja tämä tavoite minun oli myös saavutettava. Kertomalla tämän julkisesti lisäsin painetta onnistua tehtävässä.

Pystyin tuottamaan kokonaisuuksia nopeasti, mutta se syntyi aina ihmeellisen sisäisen kaaoksen kautta.

Olin todistanut, että materiaalia syntyy, mutta en ollut ymmärtänyt miten toimin. Tästä oli kyllä viitteitä jo opiskeluaikanakin. Usein aluksi en tehnyt mitään tai aloitin, mutta kaikki jäi kesken. Tenttiinkin luin kunnolla vasta viimeisenä yönä. Aloitan tekemään asioita, mutta jätän tehtävän kesken ja alan tehdä jotain muuta jopa täysin toissijaista kuten siivousta. Ei vaikuta kovin tehokkaalta toiminnalta, kun on monta avointa ja kesken olevaa asiaa ja tässä vain kirjoitellaan blogia tälläkin hetkellä tai siis tein tästä ensimmäisen version ennen vappua, mutta en ollut kirjoitukseen tyytyväinen. En kuitenkaan pystynyt tekemään tätä loppuun asti. Tehtävät tulevat kuitenkin ajallaan valmiiksi tai vähintään vähän aikarajan jälkeen, mutta kuitenkin ajoissa. Tuloksen teen viimeisenä “yönä”, koska silloin on oikea flow ja käytännössä on myös pakko. Pakko on itseaiheutettua, jolloin sen myös hyväksyy. No, kotiasioissa tästä tulee kyllä säännöllisesti palautetta.

Sanotaan vaikka siten, että normaalilla työtahdilla kahdeksassa tunnissa saisi tehtyä tehtävän valmiiksi. Minulla prosessi menee karrikoidusti sitten, että teen jotain hahmottelua tunnin, mutta sitten teen jotain toissijaista neljä tuntia. Nyt on kulutettu jo viisi tuntia ja on enää kolme tuntia aikaa. Vielä puuhailen tunnin jotain muuta ja sitten teen tehtävän kahdessa tunnissa valmiiksi ilman “välitulostuksia”. Tarvitsen tauon ennen kuin laitan tehtävän kasaan.

Nyt 40 vuodessa olen ymmärtänyt, että näin se oma pää vain toimii. Ensin pitää aloittaa ja vähän saada aivot pyörähtämään parin rattaan verran ja sitten pitää tehdä välissä muuta, jotta aivot voivat yhdistellä asioita ja jäsentää. Kun paine tehtävän valmistumiselle alkaa olla jo kriittisessä vaiheessa niin, että alkaa jo “varpaat palamaan”, tulee aktiivisuuspurske ja tehtävä on tehty. Adam Grant puhuu tästä ilmiöstä, jossa työnteon välttely johtaa luovempaan lopputulokseen.

“Procrastinating is a vice when it comes to productivity, but it can be a virtue for creativity” | Adam Grant

Näin esimerkiksi kävi pari viikkoa sitten kun oli puhumassa Pärnussa parille sadalle toimitus- ja talousjohtajalle. Puheen aihe sovittiin noin kuusi kuukautta aikaisemmin. Minulle oli annettu 30 minuuttia aikaa kertoa miksi liiketoimintamallit ovat tärkeitä ja minun tuli kertoa se viihdyttävällä tavalla kymmenellä casella eli 3 min kiteytys per tapaus. Yleensä voin puhua Dropbox:sta, Uber:stä tai Airbnb:stä tunnin tai kaksi per case, mutta miten kolme minuuttia? Minulla oli 10 casea olemassa, mutta ei 3 minuutin versiota mistään. Lähetin esityskalvot konferenssiin, mutta minulla oli siinä vielä 50% liikaa kalvoja ja myös asiaa. Näin siinä (taas) kävi, että lopulta Pärnussa sain puristettua edeltävänä yönä esityksen kasaan ja käytyä sen läpi pari kertaa.

Kun on pakko, tulosta syntyy.

Olin konferenssissa toinen pääpuhuja ja ennen esiintymistä minulle tulee “muistinmenetyksen” tunne. Se tuli taas. Tiesin sen. Kun vielä harjoiteltiin lavalle menoa, minulle tuli tunne, että en muista mitään mistä minun pitäisi puhua. Tunne ei ole kovin miellyttävä, mutta kokemuksesta tiedän, että minulla ei ole mitään ongelmaa kun esitys alkaa ja minulla on hyvä tunnelma päällä. Muistan, että sama tunne tuli myös opiskeluaikana tenteissä eli juuri ennen tenttiä tuli tunne, että en muista mitään, mutta kun otin kynän käteen alkoi tekstiä tulla. Osasin asian, mutta epämiellyttävä tunne tulee ennen suoritusta. Tämä ei ole poistunut vaikka teen esiintymistä työkseni jo toista vuosikymmentä.

Pääosin olen tehnyt uudelleen suuntausta substanssiteemoissa ja vuorovaikutuksessa

Nyt olen mallintanut työidentiteettiäni, miettinyt itseni kehittämistä ja suunnannut identiteettiäni uudestaan. Yksi näistä keinoista on blogien kirjoittaminen, jonka aloitin vuosi sitten. Olen toki suunnannut työidentiteettiäni jo silloin kuin päätin tehdä väitöskirjaa tai jo silloin kuin uravalmentaja sanoi, että olen liian dynaaminen Siemensille. Uudelleen suuntaus tapahtui myös väitöskirjan jälkeen, kun olin hetken tekemässä Post Doc -tutkimusta McGillissä Montrealissa ja sen jälkeen osa-aikaisena tutkijana ja tuntiopettajana Helsingin kauppakorkeakoulussa. Tieteellinen kirjoittaminen ei ollut kuitenkaan minun juttuni. Pääosin olen tehnyt uudelleen suuntausta substanssiteemoissa ja vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutus on ehkä merkittävin alue, jossa olen kehittänyt itseäni.

Osin olen ajautunut sattumien kautta tähän missä nyt olen.

Se, mikä on jäänyt pysyvästi, on siis tapani tehdä työtä tai oikeastaan miten aivoni toimivat. Ensin aloitan, sitten teen jotain toisarvoista ja kun aikaraja lähestyy ja paine kasvaa, tulee tehtävä tehtyä nopeasti valmiiksi – kun tunnelma on oikea. Tämän olen oikeastaan ymmärtänyt vasta nyt, että näin minä toimin. Tämä on niin syvällä minussa, että sen muuttaminen on ehkä jo täysin mahdoton tehtävä. Toisaalta pitää ehkä ajatella, että tämä on minun kilpailuetu. Pitää katsoa millaisia työtehtäviä tällä “päällä” voisi sitten tehdä. Muut asiat työidentiteetissä onkin sitten sellaisia, joihin voi itse vaikuttaa.

Vaikeampia ovat käyttäytymiseen ja tunnetaitoihin liittyvät asiat, jotka vaativat paljon toistoja, mutta käyttäytymismallit ovat muutettavissa kun jaksaa harjoitella systemaattisesti. Oma kasvu on tullut siitä, että olen elänyt nuoruudessa ekstroverttien joukossa, jossa on jatkuva kilpailu “ilmatilasta”. Työelämässä aloin vähitellen huomaamaan, että täällä on myös introvertteja ja niillä on todella hyviä ideoita, mutta he eivät vain saa koskaan suunvuoroa. Nyt kuuntelua kykenen tekemään monipuolisesti ja ohjaamaan keskustelua niin, että kaikki saavat tuotua ideansa esille.

Helpompia muuttumisen alueita ovat substanssiosaamiset, joihin voi kouluttautua ja taitoja harjoitella tai vain valitsee uuden vapaa-ajan harrastukset ja toiminnan. Näissä pitää vain lähteä liikkeelle ja liittyä mukaan yhteisöihin tai aloittaa koulutus. Ei toki ole aina helppoa lähteä “kotisohvalta”, mutta on se kuitenkin helpoimmasta päästä.

Työidentiteetti koostuu siten osa-alueista, joita on (1) melkein mahdoton muuttaa ja erityisesti miten omat aivot toimivat. Tässä muuttuminen tarkoittaisi jotain niin syvällistä, että siinä muuttuisi koko persoona. Olen mieluummin hyväksynyt, että oma tapani toimia johtuu aivojeni toiminnasta ja se on minun kilpailuedun ydin. Kuulun “propelipää-osastolle” tai toisin sanoen olen liian dynaaminen. Elän tämän kanssa, vaikka se aiheuttaakin välillä epämiellyttäviä tilanteita.

(2) Toiseksi tulee vaikeasti muutettavat luonteenpiirteet erityisesti vuorovaikutuksessa ja tunnetaidoissa. Tämäkin lähtee aivojen toiminnasta, kun kaikki viestit kulkevat ensin tunnekeskukseen ja vasta sitten viesti etenee syvemmälle aivojen polkuja ja löytää järjen – tai jos löytää. Jotta oma käytös muuttuu, tarvitaan 40-50 onnistunutta toistoa. Tätä voi siten harjoitella ja kehittää. Helppoa tämä ei ole, mutta mahdollista.

(3) Melko helppoja muutoksen kohteita ovat tiedot ja taidot. Tämä vaativat sitä, että niihin kouluttautuu ja tekee harjoituksia.  Näitä on jo melko helppo hankkia ja muuttaa omaa työidentiteettiään osaamisen ja tietojen kautta.

(4) Helpoiten muutettavia on esimerkiksi toiminta yhteisöissä ja verkostojen rakentaminen, joka vaatii aktiivisuutta liittyä ja olla mukana toiminnassa. Tässä ei tarvitse harjoitella mitään tai ponnistella muuta kuin on sosiaalinen ja menee mukaan aktiiviseen toimintaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi toiminta urheiluseurassa tai eläinsuojeluyhdistyksessä. Toki tämäkin voi joillekin olla iso kynnys, mutta tästä voi olla helpoin aloittaa.

Olen vajaa pari vuotta pyöritellyt metodia liittyen työidentiteettiin ja tehnyt tässä puolen vuoden välein itsestäni ns. työidentiteettimallin. Nyt on menossa versio kolme. Työidentiteettimalli perustuu Business Model Canvasiin (BMC), joka on tehty liiketoimintamallin kehittämiseen. Olen käyttänyt BMC:tä alusta lähtien ja sparrannut ja arvioinut jo yli 500 mallia. Nyt mallinnan itseäni.

Tim Clark teki BMC:stä version, jossa tehdään henkilöstä liiketoimintamalli (Business Model You), mutta metodi ei minusta ollut tarpeeksi syvällinen erityisesti asiantuntijoille tai johtajille. Suuntasin työidentiteettimallia paremmin sopivaksi asiantuntijoille, esimiehille ja johtajille. Metodi ottaa paremmin huomioon myös sosiaalisen median. Liitän mukaan tunneälykkyyteen liittyviä näkökulmia, koska näen tunnetaitojen kasvavan merkityksen digitalisaation edistyessä.

Omasta työidentiteetistäni olen kirjoittanut blogisarjan, jonka osat ovat:

Kiinnostuitko?

Mikäli työidentiteetin mallinnus kiinnostaa enemmän, olen erillisellä sivustolla kuvannut menetelmää.

Kirjoittaja

Jukka Ala-Mutka, TkT

Havaintoja ja kirjoituksia digitalisaatiosta voi seurata eri kanavissa ja postaan näitä myös #-tagilla #eitoimi #digitalisaatio

Lisätietoja: https://jukkaam.com/

Seuraa Linkedin, TwitterInstagramFacebook ja Slideshare. Voit seurata Linkedinssä myös ilman kutsumista ja Facebook on työpersoona, johon tulevat kirjoitukset ja #eitoimi #digitalisaatio havainnot.

Koostan juttuja muutaman kerran vuodessa sähköpostiin ja jos haluat koosteet sähköpostilla niin liity postituslistalle: https://jukkaam.com/subscribe

Advertisements