Digitaalinen minä ilman suunnitelmaa

Digitaalisuus, työidentiteetti ja ihmisyys – havaintoja ja kasvukipuja

Teknologia on jo täällä, mutta vielä harvempi on miettinyt sitä, mitä työidentiteetti tarkoittaa minulle “digitaalisella puolella”. Pääosin suurelle yleisölle verkko tarkoittaa kavereiden postauksia Facebookissa, viestittelyä Whatsup-ryhmässä tai passiivista työprofiilia Linkedinissä. Asioita tehdään pitkälti huvin vuoksi ilman tavoitteita tai digi on vain markkinointikanava.

Suurella osalla on profiilikuvan paikalla muna tai kännykkäkameralla otettu suttuinen kuva, joka ei ole kuitenkaan tarkoitettu vitsiksi. Jos se on vitsi, ymmärtääkö sitä kukaan. Sinua ei siitä tunnista. Taustakuvaakaan ei ole. Linkedin-profiilia päivitetään vain kun työn vaihtaminen on ajankohtaista tai siellä käydään vain kun on tavannut jonkun alan seminaarissa tai haluaa katsoa kuka tulee tapaamiseen. Minkä kuvan tämä antaa sinusta?

“LINKEDINISSÄ LINKITYTÄÄN VASTA KUN ON TAVATTU MANUAALISESSA MAAILMASSA.”

Identiteettimme verkossa nähdään lähinnä markkinointina tai viihteenä, josta voi pitää #somepaasto’n. Tästä käydään aina elokuussa keskustelua siitä, kuinka virkistävää on olla pois verkosta.

“DIGITAALISEN PERSOONAN VOIN LAITTAA TAUOLLE, KOSKA SE ON ERILLINEN OSA MINUA.”

Tein viime vuonna pientä kyselytutkimusta siitä, miten omaa uraa suunnitellaan ja tuloksena oli lähinnä se, että pakolliset kehityskeskustelut käydään, mutta ei juuri mitään sen enempää. Ulkopuolista uravalmennusta ei käytetä juuri lainkaan ja sisäistäkin hyvin vähän. Tuntuu vähän oudolta, että yksi elämämme tärkeimmistä asioista jätetään lähes täysin ajautumisen varaan eikä digitaalista työidentiteettiä suunnitella eikä sitä hoideta.

”ONKO NIIN, ETTÄ ETUPÄÄSSÄ AJAUDUMME TYÖSTÄ TOISEEN JA TYÖPAIKASTA TOISEEN.”

Sosiaalinen media tuo esille persoonat, joita isot organisaatiot eivät ole oppineet käsittelemään. Yksi erilainen esimerkki on OP-ryhmä ja siellä esiin tulleet uudet digipersoonat, joista yksi näkyvimmistä on Eveliina Silver, vaikkakin seuraajista luokkaa neljännes on OP-ryhmän omia työntekijöitä. Prosessi on vasta alussa ja vielä ei ole nähty mihin tämä johtaa. Ainakin OP-ryhmä on rynnännyt verkkoon ryminällä verrattuna Nordeaan. Tämän voi todeta vain laskemalla aktiivisia tilejä ja Osuuspankkilaisista osa on mukana juurikin huvin vuoksi (?) eikä puske vain pelkkää ammattiin liittyvää faktaa tai vain työnantajan suoltamaa mainontaa. Twitterissä Eveliina tosin tunnusti, että tähän asti on menty vain omaksi iloksi. Nyt on tarkoitus tehdä samaa tavoitteellisesti. Jäämme odottamaan sitä, mikä on seuraava askel.

Digitaalinen työidentiteetti on valinta

Jos ajankäyttö jää vain oman huvin varaan, edetään tunteella, jossa on kaksi puolta. Ensimmäiseksi, yleisö pitää luonnollisista ja erottuvista persoonista. Toiseksi, tunnepolku voi johtaa harkitsemattomaan tilanteeseen, jossa imago ei vastaa tavoitetta. Olenko antanut liian yksipuolisen kuvan itsestäni? Imago ei käännyt brändiksi eli näkyvyys ei näy taloudellisena tuottona. Kun kyse on työidentiteetistä, on hyvä sisällyttää tavoitteisiin taloudellinen puoli.

Identiteetti = mitä henkilö on (faktaa)

Imago = miltä jokin näyttää (identiteetti tulkitaan ulkopuolelta)

Imago + taloudellinen hyöty = brändi

TYÖIDENTITEETISSÄ ON KYSE VALINNASTA. MITEN, MITÄ JA MISSÄ SISÄLTÖJÄ LUO JA JAKAA SAMALLA TAVALLA KUIN VALITSEMME TILAISUUTEEN SOPIVAT VAATTEET. SE ON MYÖS VALINTAA SIITÄ, MITÄ EMME TEE JA MITÄ JÄTÄMME ULKOPUOLELLE. TÄMÄ ON LIIAN TÄRKEÄ ASIA TEHTÄVÄKSI VAIN HUVIN VUOKSI.

Digitaalisuus yhdistää työn, harrastukset ja muun vapaa-ajan

“Manuaalisella” puolella on helppo pitää eri persoonat erillään. Työ, koti ja harrastukset voidaan eristää ajallisesti ja paikallisesti. Digissä tämä ei enää onnistu kuin osittain. Urheiluseuralla on Facebook-sivut, lasten koulun ja vapaaehtoisjärjestön tapahtumat dokumentoidaan, kuvia otetaan ja ladataan Instagramiin sekä sinut tägätään niihin. Osa on toki suljettuja ryhmiä, mutta ei kaikki. Digissä et pysty enää täysin hallitsemaan sitä, mitä sinusta julkaistaan, mutta pystyt kuitenkin hallitsemaan sitä, millaisen kuvan se sinusta antaa.

Kun hakee uutta työtä, voi hakukirjeessä painottaa eri kulmia ja näin toki täytyykin tehdä, jotta hakukirje puhuttelee rekrytoijaa. Periaatteessa voi tehdä itsestään useampia työidentiteettiprofiileja, joissa painottaa eri asioita. Ongelman tässä aiheuttaa se, että digissä emme voi ajaa rinnakkain ainakaan kovin erilaisia painotuksia, koska muuten digitaalinen jalanjälki ei ole johdonmukainen.

Toisaalta tulee kysymys rekrytointitilanteessa siitä, että millainen tämä henkilö on, josta ei ole mitään omaa sisältöä? Voidaanko henkilöön luottaa verrattuna toiseen henkilöön, josta löytyy mm. arvot, tapa toimia, mielipiteitä, keskustelualoitteita?

Kansallisen rekrytointitutkimuksen mukaan rekrytoijat käyttävät runsaasti sosiaalista mediaa (Linkedin 48%, Facebook 45% ja Twitter 22%). Toisen, HC Service Oy:n toteuttaman vastaavan tutkimuksen mukaan rekrytoijista peräti 97 prosenttia hyödyntää sosiaalista mediaa ja erityisesti Linkediniä. Siksi on tärkeää, että työnhakija jättäisi itsestään selvän jalanjäljen myös somekanaviin.

Mitä asioita pitäisi osata viestiä, kun varsinainen substanssiosaaminen ei ole kuin yksi viidestä tärkeimmästä valintatekijästä?

Digitaalinen minä on irrallinen ja pinnallinen

Foorumeilla on käyty keskustelua #somepaasto’n vaikutuksesta. Ihminen on tullut iloisemmaksi, kun ei ole nähnyt kaikkea sitä vihapuhetta, vaivoja ja onnettomuuksia. Samalla tavalla, kun sanotaan “olemme sitä, mitä syömme”, voimme sanoa “olet sitä, mitä klikkaat”.

“OLET SITÄ, MITÄ KLIKKAAT”

Algoritmit vahvistavat ja ennakoivat (lue: lähettää mainoksia ja sisältöjä) sen perusteella, mitä olemme aikaisemmin tehneet. Jos roikkuu negatiivisissa (vihapuhe, onnettomuudet, sairaudet,…) asioissa ja klikkaa ko. linkkejä, saa sitä samaa yhä enemmän. Kun tästä roskasta on pois, maailma tuntuu taas paremmalta. Joku on sanonut olevansa paremmalla tuulella, kun piti somepaastoa.

”Algoritmin tavoitteena on nostaa esiin ne sisällöt, joista Facebook arvioi käyttäjän haluavan tietää lisää. Lampisen mukaan näyttää siltä, että esimerkiksi käyttäjien väliset aiemmat kommentit sekä vuorovaikutuksen ja yhteisten kaverien määrä vaikuttavat siihen, kenen Facebook-kaverin päivitykset nousevat esille.”

Verkossa esitetään myös kiillotettua ulkokuorta ja tämä voi aiheuttaa sitä, että tuntee oman elämänsä köyhemmäksi henkisesti ja aineellisesti. Tavallista arkea ei kuvata vaan juurikin juhlahetkiä, lomamatkoja, valmistujaisia, jne. Kuvissa ei näy aikaisia aamuja, arjen askareita tai epäonnistumisia. Verkko näyttää näissä kohdissa huonoimmat puolensa, joissa ihmisyys puuttuu osittain tai kokonaan.

Irtautuminen somesta voi tuoda myös tunteen siitä, että jään jostain paitsi. Päivitykset ovat nopeita tilanteita, joissa tilanne meni jo, jos siihen ei heti reagoinut. Ihminen kuuluu myös joukkoon Somessa ja kokee yhteenkuuluvuutta, joka paastossa poistuu. Some on yhteydenpitoa yhteisöihin. Ihmisyyttä verkossa.

Kun kyse on liiketoiminnasta, voi menettää hyvän mahdollisuuden näkyvyyteen, jos itsellä on esille tulleeseen teemaan jo valmista materiaalia ja hyvät valmiudet keskusteluun sekä tästä keskustelee jo hyvän peiton omaavat käyttäjät kuten Ville Tolvanen tai Mikael Jungner, jonka Facebook-seinän kautta oma viesti menee laajalle jakelulle.

“ONKO DIGITAALISUUS ON KUORITAKKI, JONKA VOI OTTAA VÄLILLÄ POIS?”

Kun digitaalinen persoona on erillinen, siitä voi pitää taukoa ja Suomen kesä onkin siihen todella otollinen. Kaikki nyt muutenkin pakenee saaristoon ja mökeilleen. Syksyllä voi taas jatkaa siitä, mihin kesäkuussa jäi. Digitaalisuus on jonkinlainen kuoritakki, jonka voi ottaa välillä pois. Meistä alkaa kuitenkin jäämään digijälkiä yhä enemmän ja myös ilman omaa aloitetta. Tilaisuuksia tallennetaan videolle, kuvia otetaan ja merkitään niihin läsnäolevia, blogeja kirjoitetaan ja IoT-laitteet rekisteröivät automaattisesti digitaalista jalanjälkeämme. Digijälkiämme on siellä ja täällä. Halusimme tai emme.

Kokeiluja verkossa

Verkossa pidemmälle ehtineet tekevät jo testejä siitä, miltä tuntuu olla verkon ulkopuolella tai jättäytyä yhden kanavan ulkopuolelle kuten Vesa Linja-aho teki. Vesa tosin lopetti elokuussa vain Facebookin käytön, mutta panostaa aikaa enemmän Twitteriin.

Itselle taas tuli pieni kriisi, kun perustin itsestäni toisen Facebook-profiilin viime keväänä tai oikeastaan kyse on sivusta (page). Testaan miten toimii rinnakkain privaattiprofiili ja ammattisivu. Tästä tuli hieman skitsofreeninen olo, mutta nyt sen kanssa jo elää. Ne, jotka eivät halua tai eivät uskalla yhdistyä Facebookissa, voivat seurata ammattisivua ilman privaattipuolen postauksia. Olen tehnyt privaattitilin kuitenkin julkiseksi, jotta sitä voi myös seurata ilman kutsua. Suurelta osin Facebook on minulla siirtynyt pelkästä yksityiselämästä siihen, että siellä on myös työ ja harrastukset. Tiukka raja yksityis- ja työelämän välillä ei ole digitaalisesti mahdollista.

Some muuttaa ja muuttuu

Some on osin tai joissain tilanteissa täysin korvannut sähköpostin ja monet harrastukset toimivat sen kautta. Ilmoittautumiset treenivuoroille, ohjelmat ja aikataulut jaetaan sosiaalisen median kautta eikä sähköpostilla. Näin some-kanavista irrottautuminen ei ole täydellistä, koska sosiaalinen media on ottanut isompaa roolia tiedotus-, uutis- ja tapahtumakanavana.

Kun astutaan markkinoinnista, harrastuksista ja juhlahumusta seuraavaan vaiheeseen, asetetaan uusi kysymys: kuka minä olen verkossa? Miten digitaalinen minä eroaa “manuaalisesta” minästä? Oleellinen kysymys tässä on se, että kuinka irrallinen tai integraali digitaalinen puoleni on tai siis onko se puolisko vai oleellinen osa minua?

Digitaalisen identiteetin kehittyminen viidellä tasolla

Digitaalinen minuus ja jopa eräänlainen digitaalinen olemassaolo voidaan hahmotella viidellä tasolla:

Rekisteröinti: tilit on perustettu, mutta niitä ei päivitetä. Lähetetään Twitteriin “Hello world” twiitti.
Passiivinen: Päivitetään, kun on jotain isoa päivitettävää. Esimerkiksi työpaikkaa vaihtaessa päivitetään Linkedin-profiili. Twitteriä käytetään lähinnä jääkiekon MM-kisojen aikaan.
Irrallinen (aktiivinen): Digitaalinen persoona on “toisella puolella”, josta voi pitää taukoa ja jokin kanava voidaan lopettaa kokonaan. Toimitaan aktiivisesti, mutta vedetään joko täyttä työroolia tai vain yksityistä roolia eri kanavissa ja suljetuissa ryhmissä. Kesällä pidetään kahden kuukauden #somepaasto.
Integroitu: Digitaalinen persoona on osa minua ja minusta jää digitaalinen jalanjälki, josta minut oppii tuntemaan ilman, että tapaat minut. Yksityinen ja työpersoona sulautuvat yhteen, mutta kaikki ei näy kaikille. Voit linkittyä Linkedinissä ilman tapaamista paikan päällä.
Digitaalinen elämä: Eräänlainen “Tosi-digi”, jota voi verrata Tosi-TV:hen. Elämä tallentuu jatkuvasti verkkoon reaaliaikaisesti. Oma elämä on sama kuin digitaalinen elämä.

Nyt suurin osa on pääosin tasoilla 1-3. Harvat ovat tasolla neljä ja vain kourallinen julkkiksia on tasolla viisi. Nyt suurin kysyntä liittyy siihen, miten markkinoin itseäni verkossa, miten teen Linkedin-profiilini houkuttelevaksi, miten otan profiilikuvan ja käyn ensimmäiset koulutukset oman blogin perustamisesta. Tämä on vasta alkuhämmennystä ja varsinainen identiteettikriisi tulee myöhemmin.

Investointi ja hyöty

Useiden henkilöiden (mm. Elina Koivumäki, Katleena Kortesuo, Joni Jaakkola) osoittamalla esimerkillä olen aktivoitunut tavoittelemaan tasoa neljä. Olin jo aikaisessa vaiheessa aktiivinen verkossa ja todella innostunut, mutta tuntui, että tämä ei nyt vielä toimi – vielä. Hyppäsin siis heti tasolle kolme, mutta taannuin ehkä välillä tasolle kaksi. En päivittänyt aktiivisesti, kun ei ollut aikaa projekteilta eikä näkyviä hyötyjä tuntunut löytyvän (heti). Isojen yritysten strategiaprojekteista ei ollut twiiteiksi kuin jälkikäteen kun tehdas oli lopetettu ja uusi avattu. Tätä tapahtui paljon mm. panimoalalla. Nyt näkee sen, että kirjoitukset ja aktiivisuus poikii oikeasti yhteydenottoja ja suoraan tilauksia ilman tapaamista. Nyt digi näyttää toimivan. Tämä ei tapahdu heti, joten ymmärrän, miksi useat sanovat sitä, että tästä ei ole mitään hyötyä.

Henkilöbrändin rakentaminen vaatii paljon työtä, uutta osaamista ja tähän tulee panostaa aikaa. Digitaalisuudesta tulee muodostua rutiini. Nyt on vähän yli vuosi kulunut ja 40 kirjoitusta on täynnä. Tämä blogi on numero 40. Viimeistään tässä vaiheessa useimmat lopettavat kirjoittamisen tai jo aikaisemminkin, jos näkyviä tuloksia ei ole tullut. Kyllä mielessä on käynyt tyylin vaihto, mutta palaute on rohkaissut jatkamaan valitulla tiellä. En ole vielä pystynyt kirjoittamaan kovin lyhyitä blogeja, vaikka yleinen neuvo on kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Ehkä tämä taidon opin joskus, mutta toisaalta tosifanit lukevat vaikka 1000-sivuisia romaaneja. Näin uskon.

“OLENKO TÄSSÄ HAKEMASSA KLIKKIJOURNALISMIA VAI SYVÄLLISIÄ KESKUSTELUJA. EHKÄ HAEN ENSISIJAISESTI JÄLKIMMÄISIÄ.”

Kuka minä olen digitaalisesti?

Olen tässä parin vuoden aikana käyttänyt itseäni tutkimusinstrumenttina ja pyrkinyt hahmottamaan tätä muutosta, jossa asetan tavoitteeksi sen, että digitaalinen persoonani elää luonnollista yhteyttä “manuaalisen” minäni kanssa (taso 4). Nyt olen tehnyt tätä prosessia lähes kaksi vuotta ja kolmas iteraatiokierros on alkamassa. Hain tähän avuksi työkaluja ja kokosin pakkiin yksinkertaisia työkaluja tilanteen hahmottamiseksi ja mallintamiseksi. Kun on kerran ajanut tieteen tekemisen ajokortin, tulee näihin ilmiöihin suhtauduttua tutkijan otteella. Tästä syystä uusien ilmiöiden kirjoittaminen vaatii vähän enemmän palstatilaa. Tämäkin on osa minua. Tämä tekee minusta ihmisen. Tekoäly olisi jo optimoinut itsensä kirjoittamaan lyhyitä ja hauskoja tarinoita, jotka saavat tuhansia jakoja.

“LAITA MINULLE VIESTI, JOS JAKSOIT LUKEA TÄHÄN ASTI ;-)”

Tämä prosessi on myös pysäyttänyt minut miettimään sitä, mikä minusta tulee isona.

Olen tähän mennessä ajautunut lähinnä ajopuuna paikasta toiseen ja tilanteesta kolmanteen (Linkki blogiin, jossa pureskelen tätä kysymystä).

Nyt eteeni on alkanut nousta kysymys ihmisyydestä tässä digitalisoituvassa maailmassa. Vielä emme ole siellä kuin teknisesti, mutta viitteitä minuuden kysymyksestä on tullut jo useissa keskusteluissa – Mitä minä siellä sitten kirjoittaisin? Mihin yhteisöihin kuulun? Mihin verkkoa käytän?

“OLLAKKO IRRALLINEN VAI INTEGRAALI – SIINÄ ON KYSYMYS”

Kun siirtyy tasolta kolme (irrallinen & aktiivinen) tasolle neljä (integraali), tulee eteen isoja perustavanlaatuisia kysymyksiä ja huomaa sen, että siirto edellyttää toki uusia taitoja ja päätöksiä, mutta erityisesti henkisiä valmiuksia. Kynnys onkin aika korkealla. On helpompi nousta tasot 1-3 (rekisteröinti, passiivinen ja aktiivinen, mutta irrallinen) hyvinkin nopeasti, mutta tasolle neljä (integraali) kynnys onkin paljon korkeammalla.

“DIGITAALISUUS TULISI OLLA LUONNOLLISTA JA RUTIINI EIKÄ KYSE OLE JAKSAMISESTA TAI TIUKAN SUUNNITELMAN NOUDATTAMISESTA.”

Digitaalisuus koskee erityisesti asiantuntijoita, johtajia ja markkinoijia. Henkilöillä, joilla on uniikki nimi, matka tasolle neljä on vähän helpompi. Minulla on. Google tuntee minut uniikilla nimellä ja verkkoon tallentuu koko ajan lisää sisältöä. Haluatko, että ainoa sisältö sinusta verkossa on se, jonka kaikki muut ovat sinne ladanneet. Toisaalta jonkin muun kuin itsensä esittäminen tulee pidemmän päälle raskaaksi. Tasolla neljä voi olla vain oma itsensä.

“JOS ET OLE ITSE VERKOSSA KERTOMASSA ITSESTÄSI, JOKU MUU TEKEE SEN”

Pelikirja ja tunneäly

Jos viestimme niukasti ja vähäsanaisesti, tämä tekee yksittäisistä viesteistä myös hyvin vaarallisia. Jos työidentiteettiin kuuluu vahvasti sosiaalinen media, tulee työidentiteetinpelikirja tehdä erityisen harkiten, koska työidentiteetin ja koko elämänsä voi myös pilata vain yhdellä twiitillä.

Esimerkiksi Justine Saccon tapauksessa yksi twiitti tuhosi hänen koko elämänsä. Ennen kuin hän nousi lentokoneeseen, hän lähetti sarkastisen (ja rasistisen) twiitin. Twiitistä ehti nousta iso haloo Twitterissä lennon aikana. Kun lentokone laskeutui 11 tuntia myöhemmin, Sacco ei ollut tietoinen, että hänet oli jo irtisanottu. Justine selitti jälkeenpäin twiittiään siten, että sen hän oli osoittanut twiitin kritiikiksi eikä rasistiseksi. Vain 170 seuraajalla Justinen twiitti sai isot mittasuhteet ja jopa niin, että hän oli vähän aikaa Twitterin suosituin henkilö ja #hasjustinelandedyet levisi Twitterissä. Justine oli kuitenkin PR:n parissa työskentelevä senior-tason osaaja, jonka oletetaan tietävän mitä julkisesti voi tehdä.

“PITÄÄ VALITA OMA LINJA, PYSYÄ LINJASSA JA TOTEUTTAA OMAA PELIKIRJAA.”

Jos ei nyt kirjaa kaikkia teemoja, mistä ja miten julkaisee sisältöjä, kannattaa kirjata teemoja, joista ei kirjoita mitään. Varsinkin poliittisista tai muuten tulenaroista teemoista kuten maahanmuutto kannattaa kirjoittaa vain valitun näkökulman mukaisia asioita ja hyvin harkiten ainakin aluksi. Minusta tämä ei tee henkilöstä epäaitoa, vaikka välttää verkossa sellaisia keskusteluja, joissa trollit viihtyvät ja lopputuloksena ei ole kuin paha mieli. Tunneälyltään puutteellisia on verkko täynnä ja tuntuu, että niitä on määrällisesti enemmistö ainakin äänekkäistä. Kovin monella seinällä ei ole järkevää edes keskustella, koska keskustelu muuttuu nopeasti väittelyksi, jossa kaikki puolustavat vain omia näkemyksiään hyvinkin aggressiivisesti ja jopa syyttävästi.

“MITÄ ENEMMÄN DIGIÄ, SITÄ TÄRKEÄMPI ON TUNNEÄLYKKYYS.”

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että tunneälykkyys on kriittinen tekijä verkossa ja toki se on sitä myös manuaalisella puolellakin. Myös sarkasmi on paljon vaikeampaa verkossa. Live-tilanteessa pystyt kuitenkin lukemaan toisen reaktiot ja myös reagoimaan niihin. Verkossa et edes tiedä ketkä kaikki näkevät kommenttisi ja miten hyvin sinut tunnetaan.

Ihmisyys digitaalisesti

Nyt, kun on ehkä riittävästi käsitelty digitaalisuutta ja sen suhdetta persoonaan, voidaan edetä otsikon kolmanteen käsitteeseen eli ihmisyyteen. En tätä nyt kuitenkaan kirjoita yhtä pitkästi tässä blogissa, mutta nostetaan muutamia asioita, joita tulisi pohtia.

Ihmisyys on se, mikä tekee meistä ihmisen ja tunnistetaan ihmiseksi. Ihmisyys on henkisellä puolella se, mikä tekee meistä yksilön ja luonnollisen persoonan. Koska digitaalisuudessa ihmisyydestä jää pois anatomia, voimme keskittyä vain henkiseen puoleen.

Aristoteles kutsui ihmisiä yhteisöllisiksi eläimiksi, jolloin yhteisöllisyys on piirre ihmisyydestä. Descartes taas toteaa, että ihmisen tekee järjenkäyttö ja kyky käyttää kieltä. Hegel esitti ihmisyyden olevan sitä, että ihmisen kyvyillä voi nousta omien luonnollisten rajojen yläpuolelle. Toki eläimilläkin on näitä piirteitä ja yleensä ihmisyydellä tarkoitetaan niitä asioita, jotka erottavat ihmisen eläimestä. Ehkä pian eläimetkin twiittaavat päivän toiminnastaan ihan itse – nyt aktiivisesti lähinnä omistajansa avustuksella.

Rajataan tässä kirjoituksessa ihmisyys näihin ajatuksiin – yhteisöllisyys, järjenkäyttö, kielenkäyttö ja kyky nousta rajojensa yläpuolelle.

Digitaalinen ihmisyys olisi siten kuulumista yhteisöihin ja siellä tulee tuntea yhteenkuuluvuutta. Täten sinun tulee olla liittynyt ja olla aktiivinen verkkoyhteisöissä. Toiseksi käytät järkeä siinä, mitä sanot ja miten sanot (tunneäly). Kolmanneksi tuotat tekstiä ja kuvaa. Julkaiset sisältöjä ja olet siten olemassa digitaalisesti. Ihmisyys käsitteenä sisältää sekä yksilön että ihminen on osa joukkoa.

Neljäntenä kohtana on älykkyys. Miten hyödynnän verkkoa niin, että nousen rajojeni yläpuolelle?

Näihin monella ei selvästi ole vastausta. Usein saan kysymyksiä: Mitä minä kirjoittaisin? Uskaltaako tätä julkaista? Miksi tarvitsen sitä, koska asiakkaani löytävät minut jo muutenkin? Informaation tulva vain murskaa minut enkä kykene prosessoimaan kaikkea?